Asuntosijoittaminen

 

Asuntosijoittamisessa tulee tietää perusasiat, mutta sinun ei täydy olla sijoituksen ammattilainen. Asuntosijoittamisen perusidea on, että sijoittaja ostaa asunnon ja vuokraa sen,  jolloin siitä saa vuokratuloja.
Saaduilla vuokratuloilla lyhennetään lainaa, eli vuokralainen maksaa lainan puolestasi. Omaisuutta saadaan vuokratuloista tai myyntivoitosta. Useat sijoittajat pelaavat velkarahalla, koska harvalla yksittäisellä ihmisellä on ylimääräistä rahaa pankkitilillä lepäämässä.

Ensimmäinen sijoitusasunto lainarahalla

Lainarahalla toimivien asuntosijottajien määrä on noussut kovasti viime vuosien aikana. Lainan alhaiset korot ovat pitäneet huolta siitä. Harjaantuneet sijoittajat laittavat rahaa myös teollisuuskiinteistöihin ja toimitiloihin. Se vaatii perehtyneisyyttä ja paljon omaa pääomaa. Keltanokat pääsevät myös mukaan asuntokaupoille, koska se ei ole mitään rakettitiedettä. Jos sinulla ei ole ylimääräistä varallisuutta laitettavana sijoitusasuntoihin, niin lainalla pääsee myös alkuun. Lainan saa sijoitusasuntoon, mikäli pankki laskee sen järkeväksi sijoituskohteeksi. Lainan saa vakituisessa työsuhteessa oleva ihminen, jolla on jo jotain muuta omaisuutta. Sijoitusasunto käy sellaisenaan vähintään 70 % lainan pantiksi. Loppuvakuudeksi käy esimerkiksi oma asunto, kesämökki ym.

Leave a Reply